Kun panin hynttyyt yhteen ranskanperunan kanssa, sanoin ystävälle: Mikäli alan kirjoittaa jotakin Harpunsoittajan vaimo –nimistä blogia, voit lähettää paketissa naulapommin, pernaruton ja paskaa. Odotan lähetystä, sillä tässä blogi nyt on. Minulla on, tavallaan, bloggaamisesta toisen käden kokemusta, sillä asuin vuosia sitten samassa rapussa suositun bloggarin kanssa. Hän otti kuviaan naapurustossa ja niissä Helsingin kulmat näyttivät akvarellimaalatulta etelänmaalta, aurinko paistoi marraskuussakin ja leninki heilahti juuri niin kuin esimerkiksi toppatakki ei heilahda. En tiedä onko minusta sellaiseksi bloggariksi, vaikka yritin oheisissa kuvissa olla jotain sen suuntaista. Niin vain näissäkin tuoksahtaa jotenkin suru ja päänahka.

Virtsatietulehdus tulee helposti monille kylmästä kivestä, mutta ei minulle.

Olen myös tutustunut mammablogeihin, joissa puhutaan rehellisesti ja kaunistelematta synnytyksen haasteista, mutta sellaiseen en ole kyllin vahva. Lisäksi lupasin miehelleni olla kertomatta hauskoja arkisia kommelluksia hänestä ja parisuhde-elämästä siksi, että en halua avioerota. Eron jälkeen olisi myös kiusallista kirjoittaa Harpunsoittajan vaimo -nimistä blogia, tosin se nyt voi olla kiusallista jo tässä nykyisessäkin tilanteessa. Toisaalta hänen suomentaitonsa ovat toistaiseksi vielä aika rajoittuneet, hän osaa sanoa ”Yks tonttulatte, kiitos”, ”muunsukupuolinen” ja ”Sinä valehtelet koko ajan”, joten tuskinpa hän näitä kirjoituksia luupin kanssa perkaa.

Kenties tätä kanavaa voi ajatella pääviemäriputkena, johon pieniä viemäriputkia pitkin valuu ajatusteni Tonava (vai olisiko se nyt sitten se Seine? Vai Hudson? Vantaa?) Täältä löydätte tulevaisuudessa mahdollisesti myös sekä huumorivideoita että kitkeriä mielipiteitä maailman tilasta, joita aiemmin olen ripotellut sinne tänne saatavillenne. Tervetuloa myös mukaan matkalle, jonka aikana yritän jälleen keksiä itseni uudelleen ja löytää jonkin ammatin, jolla voisin elättää itseni ulkomaailmassa, sillä CV:ssäni on vierekkäin Kissi Vähä-Hiilari ja Cheek ja jos yrittäisin esitellä kyseistä paperia kenellekään missään Suomenlahden tällä puolen, minua katsottaisiin samalla tavalla kuin lapsi katsoi sitä humalaista taikuria, joka kävi Rutakon ala-asteen sisäilmarajoitteisessa jumppasalissa röyhtäilemässä kerran vuodessa viihteen nimissä ja hänen huivinsa hävisivät ja taikapallo pamahti.

Alamäellä on turhaan huono maine.

Koska etäisyyksien takia minun on vaikea enää istua suomalaisen tv:n komediapaneeliohjelmissa puhumassa pehmeitä työkseni, kuten kunnon entisen esikoiskirjailijan kuuluu, puhun pehmeitä ruokakomerossani viikottaisen podcastini Auta Antti! parissa. Ohjelmassa vastaan kuulijoiden esittämiin ongelmiin valtuuksilla, joita minulla ei ole. Tästä linkistä löydät kaikki toistaiseksi ilmestyneet jaksot. Laita vaikka napit korviin, ota rätti käteen ja pyyhkäise ohimennen siinä kuunnellessasi. Lupaan, että kaikkien jaksojen jälkeen olet pyyhkäissyt ohimennen paitsi oman kotisi, myös koko rivitalon ja viereisen koulurakennuksen. Ensimmäinen kausi on nimittäin jo miltei purkissa ja, voi pojat, minun kuulijani eivät ole ongelmia vailla.

Kaikesta huolimatta kiitos läsnäolosta näinä vaikeina aikoina. Tuoksuisin terveisin, Harpunsoittajan vaimo.

Harpunsoittaja vasemmalla, jos luulitte, että keksin hänet päästäni.