Kaupallisessa yhteistyössä Novitan kanssa.

Opettelin neulomaan aikuisena miehenä tuskan, ahdistuksen ja särkyneiden unelmien siivittämänä. Olin valmistunut taiteilija-ammattiin, jonka olin kuvitellut ratkaisevan kaikki ongelmani, mutta niitä olikin vain ilmennyt lisää: mikäli halusin asua ja syödä, minun piti valita hirveitä show-alan töitä, jotka hävettivät, mutta joista maksettiin. Mikäli halusin tehdä laadukkaita ja hyviä töitä, niistä ei juuri koskaan saanut palkkaa. Yhtä kaikki jokainen työni katosi synnyttyään taivaan tuuliin tai johonkin sähköiseen pilveen ja vaikka joku luomuksistani painettiinkin dvd-levylle, kävi pian ilmi, ettei dvd-levyjä oikein voi katsoa enää missään. Siksi kirjoitin kirjan ja kuvittelin, että konkreettinen esine tekisi minut onnelliseksi. Se tekikin, kolmeksi minuutiksi. Sitten raotin kirjan kantta ja muistin, mitä olin kirjoittanut ja sinne se menikin se onni. Lopulta sain sähköpostiviestin kustantajalta, että varastossa lojuvat kirjat silputaan, ellen osta niitä edulliseen hintaan. En ostanut.

Minä neulon sukkia. Olen opetellut yhden sukkamallin, sellaisen tavallisen, jossa on joustinneulevarsi ja kiva kärkikavennus sukan terässä. Neulon sukkia siksi, että niissä on haastetta ja niiden tekemiseen menee aikaa, ainakin minulla. Jokainen sukkapari on minulle saavutus. Kun sukat ovat valmiit, höyrytän ne kankaan läpi ja hivelen niitä niin kuin olisin kovastikin synnyttänyt niitä. Annan sukat aina pois. Kukaan ei vielä ole pahoittanut mieltään sukista, mutta hyvin moni on pahoittanut mielensä taiteeni parissa, siksi sukkiin ei liity mitään negatiivista, paitsi tietenkin raivo, joka toimii polttoaineena. Minusta on selittämättömän kaunista, että katkeruus ja viha voivat tuottaa jotain niin ihanaa kuin villasukat.

Vihan sukat -projektissa neuloin villasukat Kari Ketoselle.

Kanavoin vihan ja pelon puikoille. Minussa vihaa ja pelkoa aiheuttavat toiset ihmiset. Kun neulon, en voi olla yhteydessä toisiin ihmisiin, en varsinkaan internetissä. En voi edes katsoa televisiota, koska joudun tuijottamaan silmukoitani. En voi lukea, en kirjoittaa, en voi kuin neuloa, silmukka kerrallaan. En halua puhua meditaatiosta, koska silloin mieleeni nousevat joogaihmisten nautaiset katseet. Kyse on pikemminkin jonkinlaisesta pehmeästä sydämentahdistimesta. Kerran tulin kotiin niin silmittömän raivon vallassa, että tartuin puikkoihin ja viimeistelin puolivalmiin terän seisaaltani, suitsuten ja leimuten. Kun sukka oli valmis, raivokin oli laantunut. Välillä raivoa ei edes tarvita. Tykkään neuloa töissä, odotellessa. En ole koskaan oppinut lukemaan tai puuhastelemaan, kun kuvauksissa odotan seuraavaa kohtausta. Neulominen vie muualle, mutta ei liikaa.

Olen hyvin tietoinen siitä, että sukkatehtailu mielletään akkain alueeksi ja tekstiilitöitä tekevä mies onkin monen mielessä vastaansanomattoman loogisesti homoseksuaali. Kenties minun oli juuri siksi helppo tarttua puikkoihin, koska minulla ei ole mieheyteni suhteen mitään menetettävää. Harmittaa tietenkin heteromiesten puolesta, että he joutuvat niin monin tavoin rajoittamaan omaa elämäänsä mieheytensä menettämisen pelossa, koska onhan toki niin, että milloin tahansa toinen mies voi nähdä toisen kokeilemassa vaikkapa muinaista käsityöperinnettä ja kertoa toisille miehille kyseisestä syrjähypystä, mikä johtaa tietenkin yhteisöstä sulkemiseen, ainakin jossain hirveässä dystopiassa, jolta heteromiesten maailma aina minusta vaikuttaa. Suosittelen silti kokeilemaan neulomista, koska yhteiskunta on paradoksaalisesti myös sillä tavalla miesten puolella, että jos mies tarttuu lankatyöhön, naiset taputtavat ja ihastelevat miehen rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Olet sitten sukupuoleltasi mikä hyvänsä, luettelen tässä vedenpitävät ohjeet sukkain aikaansaamiseksi.

  1. Päätä puhutko neulomisesta vai kutomisesta ja pysy päätöksessäsi. Elämässäsi tulee vastaan lukuisia ihmisiä, joilla on asiasta oikea ja vastakkainen tieto, mutta kun olet tehnyt päätöksesi, olet turvassa verisiltä väittelyiltä. Minulla opetettiin lapsena, että sukkia neulotaan ja mattoja kudotaan ja tässä olen pysynyt. Sinä voit päättää toisin, kunhan päätät.
  2. Osta puikot. Tarvitset viisi puikkoa. Hyvä uutinen on se, että puikkoja myydään viiden paketeissa. Huono uutinen on se, että koko ja materiaali sinun täytyy valita itse. Minä ostan aina kolmen millin paksuiset, vaikka käyttämäni langan suositus on 3,5. Olen sillä tavalla raju. Suosittelen bambupuikkoja, koska ne tuntuvat mukavalta ja ne voi myös viedä lentokoneeseen. Muualla en itse neulo julkisesti, koska usein neulominen on vähän kuin koira: ihmiset ajattelevat että se on kutsu keskusteluun. En halua keskustella. Haluan neuloa. Suosikkipaikkani neulomiselle on business-luokka, sillä siellä ihmiset harvemmin puhuvat toisilleen.
  3. Osta lanka. Tämä on helppo. Novitan Seitsemän veljestä -lanka on hyvä peruslanka ja siinä on värejä vaikka kuinka, tästä voit tutustua valikoimaan. Itse valitsen usein harmaan tai tosiharmaan sävyt. Seiskaveikassa (kuten me käsityökonkarit sitä kutsumme) on 25% polyamidia, joten valmiit sukat voi pestä pesukoneessa ja ne kestävät eivätkä huovu tai kutistu. En ole koskaan neulonut sukkia muulla langalla, joten tietoni on toki aika kapea. 150 gramman kerä riittää isoihinkin sukkiin.
  4. Hanki internet-yhteys ja päätelaite, jolla voit katsella Youtube-videoita. Tästä linkistä löytyy videoketju, jossa ihminen, jota olen kaikki nämä vuodet kutsunut Novitan Naiseksi, opettaa neulomaan sukat. Ennen kuin aloitin, minulla oli jonkinlainen käsitys neulomisesta yläasteajoilta. Muistan jopa teininä neuloneeni sukat, jotka olivat varresta lörpöt kuin virtahevon kita ja terästä tiukat kuin neitseen mielipide. Olikin ilo huomata, että aikuisena pään ja käden välinen yhteys oli aivan eri luokkaa kuin nuorena, kun neulosta alkoi syntyä suhteellisen vaivattomasti, ja samalla koin suurta ymmärrystä ja hellyyttä kaikkia hirveitä teinejä kohtaan, jotka eivät erota sormiaan jaloistaan. Uskon, että kuka tahansa, joka osaa kirjoittaa kynällä, osaa myös neuloa, joten ei muuta kuin syvään päätyyn ja videon ohjeiden mukaan. Katsoin videoita usein puolinopeudella ja noin 50 kertaa putkeen, kunnes vaihe oli ohitettu onnistuneesti. Novitan Naisesta tulikin eräs läheisimmistä ihmisistä elämässäni, tosin hänen tietämättään. Terveisiä vaan hänelle.
  5. Älä pelkää alkaa alusta, jos kaikki menee reisille. Kerran olen purkanut villasukan kantapäästä alkuun. Purkaminen on hyvä harjoitus, joka muistuttaa siitä, miten lyhyt tuokio onni on. Kantapäätä pidetään muutenkin neulomisen Akilleen kantapäänä, hehheti heh. Se on aika hankala, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen hankala. Voit miettiä, että jotkut ihmiset leikkaavat aivoja millimetrin kokoisilla instrumenteillä. Kyllä sinäkin yhden kantapään taltutat.  Kun sitten ensimmäisen kerran saa kantapään tehtyä ilman videota, tekee kyllä mieli juosta alasti ulos karjumaan maskuliinista, alkuvoimaista onnen huutoa kuin olisi juuri selvittänyt hankkeista salaisimman. Kantapään jälkeen alkaa sukan helpoin osa.
I put the motherf***ing lanka in the motherf***ing silmukka like a boss. Yritin räp-elokuvaa tehdessä neuloa Alfa et Omega -sukkia, mutta epäonnistuin kuvioinnissa ja lopulta purin sukat ja lanka meni uusiokäyttöön Sirkka-ystävälle.

Tiedän, että villasukkia helpompia tapoja aloittaa neulominen on vaikka kuinka. Suosittelen ns. hyppäämään kympistä ja tarttumaan heti viiteen puikkoon. Ei kukaan halua tehdä loputtomasti patalappuja. Tekemällä oppii. Ensi kuussa neulotaan kuitenkin pipo, jos joku ei uskalla lähteä pelottavaan sukkain maahan. Olen ostanut jo pyöröpuikot ja Hygge-lankaa. Pysykää kanavalla.

Tästä linkistä lisätietoja Novitan Äijäneulonta-kampanjasta.