New York, tuo päättymätön, sykkivä, hikinen omena. Unelmien synnytyslaitos ja hautausmaa. Kaupunki, joka ei koskaan nuku, paitsi unilääke-prosecco-yhdistelmällä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 2,5 tuntia. If you can’t make it there, you can try Delaware. Mitä voi sanoa kaupungista, josta on sanottu jo kaikki? No esimerkiksi, että jos rotta hyppää kasvoillesi bodegan pisuaarista, älä puolustaudu. Tee tarinastasi rahaa tahkoava taikamylly. Haasta kaupunki oikeuteen ja myy oikeudet koettelemukseesi Law & Order Special Victims Unitille. Tapaa Lady Gagan hissiasentajan äiti Carnegie Hallin Ystäväin Kannatusystäväin Ystäväin Säätiön varainkeruuillallisen jatkoilla, joihin olet poikennut matkalla Brooklyn Heightsissä järjestettävälle astrologiabrunssille, ja pitchaa ideaa kasvoihin kiinnitettävästä rotannahka-asusteesta hänelle. Hän ei vastaa, koska on 113-vuotias, mutta voit sujauttaa käyntikorttisi hänen tippapulloonsa, josta sen poimii Harvey Weinsteinin toimistosta työttömäksi jäänyt koodaajaopiskelija Annelynn McLachlachlyn, joka soittaa sinulle maanantaina ja yrittää palauttaa – toki maksua vastaan – edullista tippapulloa, jonka ”sattumalta löysi”. Soperrat puhelimeen kysymyksen Lady Gagan hissiasentajan äidistä samalla kun Bank of American kräkätty pankkiautomaatti kopioi luottokorttiasi kolmen bensarosvon käyttöön, mutta Annelynn ei kuule, koska hän on juuri joutunut nyrkkitappeluun bubble tea -jonossa Lena Dunhamin gynekologin ei-binäärin tyttärenpojan kanssa, jolla on kauhea reseptilääkeriippuvuus.

1. Subway

New Yorkin subway on vähän niin kuin Helsingin raitiotieverkosto: pimeydessä lonksuttava jännittävä suolisto. Mitä tahansa voi tapahtua! Metroon astuessasi et tiedä, minne päädyt. Kaiuttimesta voi kuulua, että zxxzzxxzx sellaisella taajuudella, jonka kuulevat ja ymmärtävät vain paikalliset ja sen jälkeen ihmiset tyhjenevät junasta laiturille, ovet sulkeutuvat, infotaululla lukee 15 minuutin ajan 54 minuuttia ja sen jälkeen delay, kunnes ovet aukeavat, kaikki palaavat junaan, joka onkin yhtäkkiä vaihtanut linjatunnusta ja reittiä, eikä muutenkaan kulje parittomina viikonloppuina. Sekä Helsingissä että New Yorkissa linjakartat ovat enemmänkin haave tai ehdotus siitä, mitä voisi olla, kuin siitä, mitä on. Newyorkilaisen tunnistaa siitä, että mikään kasvoilla ei värähdä, kun juna matkustaakin 45 kadunväliä väärään suuntaan eikä edes silloin, kun hän nostaa veristä spurgua raiteilta junan jo kolkutellessa laituriin. Hän nousee kiskoilta spurguineen, pyyhkäisee kätensä seinään ja nousee kyytiin.

Pikku pupun kuulokkeet tarttuivat varmaan metron oveen ja niin pupusen pää irtosi.

Yhtä ilmeettömästi kausikortilla matkustava newyorkilainen pyyhkäisee liputtomalle maanmiehelle ilmaisen matkan lipunlukijaan poistuessaan metrosta. Se on kauneinta, mitä kaupungista löytää. Epäkauneinta on metron raiteilla virtaava radioaktiivinen myrkkykusi, josta rotat saavat supervoimansa.

2. Costco

Suomalaista voi helposti alkaa ahdistaa amerikkalaisessa supermarketissa. Suomessa seitsemän euron kasvihuonetomaatti laitetaan maatuvaan biopussukkaan ja kuljetetaan kotiin potkukelkalla tai sähköautolla. Täällä tomaatit on kasteltu steroideilla, vahattu muovivahalla ja pakattu iskunkestävään muoviin. Munatkin on pesty kloorilla ja kätketty kuuteen sisäkkäiseen muovipakettiin ja niitä säilytetään kylmässä, koska ilmeisesti niistä puuttuu kanan perseestä tullut suojaava pinnoite ja ne pilaantuvat siksi herkemmin. Kassalla myyjät pakkaavat muovikääreiset tavarat vielä erillisiin muovipusseihin ja lopuksi ostoskassiin, jonka sisällä on vielä paperipussi. Sitten ajetaan kotiin kolmella maasturilla ja laitetaan vesihanat valumaan huvin vuoksi. Tämä toistuu miljardi kertaa päivässä ympäri Yhdysvaltoja. Siispä huojentava uutinen ilmastoahdistuneille suomalaisille: maailman tuhoutumista ei voi estää Malmin Prisman luomuhyllyltä käsin vaikka kuinka kuuntelisi ilmastoahdistusaiheista podcastia ja pesisi pikkuhousunsa lumella ja pesupähkinällä. Valumme loppua kohti Amerikka edellä.

Suurperheen arkea.

Meidän perheessä pidetään sentään kestokassia mukana ja käydään kerran kuussa tukkumyymälä Costcossa muka yksittäispakkaamisen välttämiseksi. Siellä on kotoisaa kuin Citymarketissa ikään ja sieltä saa aivan kaikkea telkkareista piimään. Siellä ei voi tehdä ostoksia ilman tukkukorttia, joten turistille tämä on aivan yhdentekevä vinkki, mutta jos luulitte tästä kirjoituksesta jotain hyödyllistä löytävänne, niin voi sentään.

3. Columbus / Amsterdam

Jos tuuli ei ole sellainen, että se irrottaa pään, suosittelen pyöräilyä. Koska kaikki ajavat metrolla tai katumaasturilla, pyörätiet ovat vapaina pizzakuskeille, harpunsoittajalle ja minulle, kenties myös sinulle. Täällä on Citibike-kaupunkipyöräsysteemi, jota aluksi käytin tyytyväisenä, mutta sitten ranskanperuna tilasi minulle amazonista pyörän, jonka vein pyöräkauppaan, jossa setä kokosi sen kolmessa tunnissa ja nyt se on eteisessä, koska täällä on talvi ja myös siksi, että ensimmäisenä iltana sen lukko oli jo sahattu kahtia, mutta rosvo oli ilmeisesti kyllästynyt, yllätetty, tai headhuntattu johonkin startuppiin kesken sahaamisen, koska pyörä oli yhä telineessä.

Pikkuostokset hoituvat kätevästi pyöräillen.

Kaupunki on täynnä kivoja maisemareittejä, mutta ketä kiinnostaa jokin maisema? Columbus Avenueta pääsee yläkaupungista alakaupungille ja Amsterdam Avenueta takaisin. 59. kadun kohdalla avenuet vaihtavat nimeä, mutta miksi sinne Midtowniin edes pitäisi päästä, siellä on ihmisiä. Kypärää kannattaa käyttää, ja keskisormea.

4. Metropolitan Opera

Vaihdoin teatterin oopperaan sillä siunaamalla, kun näin Soile Isokosken teini-Tatjanana toffeenvärisessä keinokuituperuukissa Kansallisoopperan lavalla Jevgeni Oneginissa ja ajattelin, että olen tullut kotiin. Oopperassa kaikki on koko ajan aivan mahdotonta ja siksi rakastan sitä. Yli-ikäiset tähdet vaappuvat eturamppiin messuamaan plyymit pöllyten ja samalla näyttämölle heidän taakseen rakentuu kultainen kaupunki, Pariisi tai saluuna. Kuoleman hetkellä pasuunat soivat ja vuotavaa verta edustaa punainen huivi. ”There she goes”, sanoo viereinen setä, kun Tosca loikkaa parvekkeelta. Egyptin prinsessalla on suihkurusketus. Katsomossa on pelkästään homoja ja mummoja, puolet nukkuvat koko illan. Käsiohjelmasta suurin osa on lahjoittajien nimiä. Eräs antaja antaa 50 miljoonaa dollaria joka vuosi. Eilen vieressäni istuva rouva esitteli minulle lomakuvistaan maalaamiaan öljyvärimaalauksia puhelimestaan. Hän kertoi, että hänen siskontyttönsä on lesbo ja veljenpoikansa homo. Hänen oopperaystävänsä ja minun mieheni olivat molemmat Floridassa, joten tuimme toisiamme yksinäisyyden hetkellä. Väliaikalohileipä maksaa $16.

Carmenissa oli hurjan sähköinen meininki.

Kaikesta tästä johtuen tai huolimatta olen nähnyt 21 oopperaa Metropolitanissa. Tietenkin se johtuu myös siitä, että mieheni on siellä töissä. Pääsen väliajalla henksun kahvioon, siellä valintani on kostea kalkkunawrap. Jos kuvittelette, että pääsen jotenkin luikahtamaan katsomoonkin takaoven kautta, olette väärässä. Jos pääsisin, istuisin siellä joka ilta. Säästöni hupenevat oopperaan, mutta ehkä parempi siihen kuin hometaloihin tai heroiiniin.

Silti neuvon, että menkää niitä musikaaleja katsomaan! Ne ovat hauskoja ja niissä monesti jopa ymmärtää, mitä näyttämöllä tapahtuu. Jos jostain syystä kuitenkin haluatte oopperaan, ostakaa $25 seisomapaikkalippu näytöspäivänä puolen päivän jälkeen. Penkit ovat epämukavat ja maksavat 180 dollarista ylöspäin. Jos ette pääse NYC:iin, niin tänä viikonloppuna 2.3. Finnkino näyttää Met HD -lähetyksenä Donizettin Rykmentin tytär -oopperan, jossa itkin 15 minuuttia Javier Camarenan korkeita c-ääniä. Hän on viimeinen oikea tenori.

5. Century 21

Metropolitanin vieressä on hirveä Century 21. Sieltä saa muka merkkivaatteita halvalla. Kyllä siellä saattaa jossain roikkua xxxl-kokoinen Balmain, mutta suurin osa merkeistä on jotakin sellaista kuin Tizziro Mungianelli tai Penizio Gulli, joista edes puljun myyjät eivät ole kuulleet. Kerron tämän siksi, että kun kuitenkin tempaudut tultuasi jonkun eksentrisen hedge fund -rahastoperijättären porukkaan ja saat yhtäkkiä kutsun mocktail- ja parinvaihtotilaisuuteen paikalliseen penthouseen, eikä sinulla kuitenkaan ole mukana kuin pomarfinnit ja Turon suorat housut vuoden 2001 mallistosta, kannattaa käydä Century 21:n kautta ja ostaa sieltä puku. Niissä on valikoimaa ja hinta-laatusuhde on kaupungin hintoihin nähden hyvä. Lähistöllä on myös Levain-leipomo törkeine kekseineen ja kun kävelee puiston halki itäpuolelle, kannattaa käydä Frick Galleryssä. Voi vittu tähän tuli vahingossa pari ihan varteenotettavaa vinkkiä. Tervetuloa New Yorkiin!