Kaupallisessa yhteistyössä Novitan kanssa.

Neulominen on tunteellinen asia ja siitä kielii sekin, että edelliseen neulomisaiheiseen kirjoitukseen sain enemmän kommentteja kuin varmaan mihinkään aiemmista. Hyvin vähän tuli vihapuhetta, olisin odottanut enemmän. Nimittäin kerran harrastukseni alkumetreillä kysyin Facebookin neulontaryhmässä ohjetta hienoon sukanvarsikuvioon, koska ystäväni oli kuluttanut jostain nuoruudessa saamansa lempisukkansa loppuun ja toivoi uusia samanlaisia. Pääasiallisesti minua ohjeistettiin neulomaan vanhoihin sukkiin uudet terät, koska ”ihan turha neuloa uusia varsia”. Yritin perustella toivomustani sillä, että välillä on kiva oppia uusia asioita, mutta matroonat ojensivat minua, että ei kannata nähdä vaivaa, ellei ole aivan pakko. Taisi siellä joku ojentaa ohjeen löytänyttä auttajaakin, että vastahan täällä sanottiin, ettei parane mitään uutta opetella. En opetellutkaan, vaan lähdin ryhmistä pois. 

Tätä kirjoitusta varten selasin taas jotain neulomisryhmää männäviikolla ja siellä käytiin vastaavanlaista keskustelua. Joku kyseli ohjetta kokonaiseen villatakkiin ja ensimmäinen vastaus oli, että siitä vain lanka puikoille ja tekemään, sävellät sitten matkan varrella. En tiedä, onko muualla harrastusmaailmassa samanlaista ajatusmallia, että avunpyytäjälle sanotaan, että ehei, älä edes yritä senkin tumpelo, jos et kerran jo valmiiksi osaa. Jos talonrakentajain Facebook-ryhmässä joku kysyy apua, että kannattaako tilata talopaketti vai palkata suunnittelija, niin sanotaanko siellä, että talo syntyy tekemällä, sinä tonttu? Moni luulee, että alamaailma on pelottava ja vaarallinen, mutta he eivät olekaan koskaan kyselleet ohjeita jostain Ihanat iloneulomukset -Facebook-ryhmästä. 

Neulominen vs. Kutominen -debatista kirjoitin viimeksi, ettei sitä kannata edes aloittaa, mutta silti syntyi silti taas kerran tulikivenkatkuinen ja vihamielinen väittely instagramin puolella. Muutenkin neulojat löytävät vihattavaa mistä tahansa. Kerran laitoin johonkin kuvan itsestäni neulomassa ja tuossa tuokiossa joku kirjoitti todella tuohtuneena yksityisviestissä, ettei ole KOSKAAN nähnyt, että KUKAAN neuloisi niin, että lankakerän ympärillä on paperinen vyöte vielä ympärillä.

Kerron tästä kaikesta siksi, että miljoonan neulontaneuvojan maailmassa myös minulla on neuvo aloittelijalle: älä kuuntele neuvoja, elleivät ne ole videoiden muodossa. Videot eivät vihaa sinua ja keskeneräisyyttäsi. Toinen neuvoni on, että jos päätät kuunnella neuvoja, kuuntele ne loppuun, ettei käy niin kuin minulle, kun lähdin testaamaan Novitan neulekoulua aloittelijalle. 

Kuten taannoin kerroin, neulomisharrastukseni rajoittuu yhteen sukkamalliin. Aloitettuani muutama vuosi sitten sukkia on syntynyt yhteensä ehkä muutama kymmenen paria ja ainoa variaatio on ollut varren pituus ja koko. Kerran tai kaksi olen ollut raju ja kirjoneulonut: ranskanperuna sai ranskan lipun väriset sukat syntymäpäivälahjaksi ja vanhemmille neuloin eripaksuiset raidat varsiin, etteivät sekoita, vanhukset. Kerran yritin tehdä kuviota, mutta siitä ei tullut mitään, koska kuvion langat jäivät niin tiukalle, että ketun naama näyttikin kissan perseeltä. Sen jälkeen palasin jälleen harmaisiin perussukkiin.

Nyt puolestaan palasin vielä lähemmäs alkua, perustekniikoihin. Ongelmaksi heti alussa muodostui ylimielisyyteni. Koska osaan neuloa sukat tuosta noin vain, kyllä minä aloittelijan neulekoulun ja jonkun myssyn selätän. En siis lukenut mitään ohjeita ja katsoin videot pikakelauksella. Helppoa, ajattelin! Ensimmäisenä vastoinkäyminen tuli kun istuin alas neulomaan. Kävi ilmi, että pyöröpuikkoja tarvitaan kahta eri kokoa, isommat ja pienemmät. Minulla oli vain yhdet, sillä mistä minä olisin voinut tietää, että niitä pitää olla kahdet? (Vastaus: ohjeesta.) Sitä paitsi olin hävittänyt jo nekin Helsingistä ostamani pyöröpuikot johonkin, joten jouduin tilaamaan uudet postimyynnistä. 

Paksuilla pyöröpuikoilla neulomisen aloittaminen tuntui samalta kuin olisi haronut nakeilla peruukkia. Hygge on ihanan runsasta mutta tällä tavalla raivoneulottaessa hirveän paksua ja karvaista, kun on tottunut liukkaasti etenevään sukkapuikottamiseen. Hikisin käpälin etenin toiselle kerrokselle, mutta silloin neule oli mennyt niin pahasti kierteelle, että jouduin purkamaan koko säkkärän.

Olin niin hermostunut, että toisella kierroksella silmukat vain kiristyivät entisestään ja vaikka pääsin eteenpäin, jokainen rivi oli tuskan takana. Hartioista meni tunto. Joustinneule eteni siihen pisteeseen, että kahden nurjan välissä oli yksi oikea, vaikka olisi pitänyt olla kaksi. Jotenkin pyöröpuikoilta oli päässyt karkaamaan silmukka, vaikka se on miltei mahdotonta. Purkuun meni koko paska ja minä lähdin salille tekemään palkitsevan tissi- ja hauistreenin, jotta saisin itseluottamukseni takaisin.

Kiitos ei.

Kolmannella yrittämällä neule yhä vain kiristyi. Tutkin ohjetta epäuskoisena ja siellä kerrottiin selvästi, että joustinneule pitää aloittaa ohuemmilla puikoilla ja myöhemmin sileä neule tehdään paksummilla. Minä olin aloittanut paksummilla, koska mistä minun olisi pitänyt tietää, että se on väärin? (Vastaus: ohjeesta.) Vaihdoin lennosta kesken joustimen ja ajattelin, että jos tästä tulee ruma pipo, teen koko tuotoksesta kuivausrumpupallojen säilytyspussukan. 

Kuten huomaatte, ollaan tultu siihen pisteeseen, että vessatauon jälkeen ei vetskaria enää ole vedetty kiinni. Niin kiihkeää on neulominen välillä.

Ohuemmilla puikoilla pipo edistyi hujauksessa siihen pisteeseen, että oli aika lähteä tekemään kavennuskerroksia. Mietin päässäni, miten ne oikein tehtäisiin pyöröpuikoilla. Vastaus: ei mitenkään. Niitä varten pitäisi olla tavalliset puikot, kuten ohjeessa sanotaan, mutta minä en ollut lukenut ohjetta kunnolla, kuten varmaan olette jo tähän mennessä tajunneeet, ja niin jouduin lähtemään 79:lle kadulle neulontaputiikkiin puikonostoon. Kävelin, koska tajusin olevani niin vihainen itselleni, että jos metro ei toimi, alan itkeä. Perillä ystävällinen täti tiskin takana myi minulle puikot (double pointed, opin) ja kertoi, että keskiviikkoisin on miesten neulontailta kello kuusi. Oletteko sitä mieltä, että minun pitäisi osallistua? Kommentoikaa alle. 

New Yorkissa on onneksi kaikkea kahden kilometrin säteellä.

Kavennuskerrokset kävivät käden käänteessä, vaikka yksi silmukka oli kadonnut matkalla. En löytänyt pudonnutta mistään, joten päättelin, että olin kaventanut raivolla vahingossa yhden silmukan pois. Tein langankierrolla lisäsilmukan, mutta siitä seuraa neuleeseen reikä. Päätellessä parsin sen umpeen. Jos kukaan tulee nyt kommentteihin viisastelemaan, että helpommalla olisin päässyt jos olisin vain jättänyt kaventamatta, blokkaan, ilmoitan häirinnästä ja soitan poliisit.

Sitten se oli valmis. Piposta tuli aivan liian iso Manulle, mikä tarkoittaa sitä, että joudun neulomaan uuden. Ehkä seuraavalla kerralla jo osaan välttää sudenkuopat. Tämä kaikki muistuttaa myös siitä, että erehdyksen kautta oppii myös, esimerkiksi sen, että ohjeita on syytä oppia lukemaan. Lopputuloksesta tuli nimittäin kaikesta huolimatta ihana. Täältä löydät videot Hygge-pipon tekemiseen ja täältä kirjalliset ohjeet. Lisätietoa langoista saat täältä. Onnea matkaan!

Tuskahattu ei ole liian iso. Pää on liian pieni.