Naistenpäivä oli ja meni, onnea silti kaikki naiset! Aina, kun on jokin päivä, on myös keskustelu, miksi kyseinen päivä on. Naistenpäivänä kysytään, milloin on miestenpäivä, miksi korostetaan kaksijakoista sukupuolijaottelua, pitääkö toivottaa onnea, mitä onnea ylipäätään on jossakin päivässä, ja onko misogyniaa, että naistenpäivä järjestetään epäkevään sohjoisimmalla hetkellä. Tärkeintä on löytää kuuma kannanotto, joka ei mielellään ole sama kuin viime vuonna. Jos kannanottonsa ainutlaatuisuudesta on epävarma, kannattaa käydä läpi Facebookinsa muistosivu. Kehitin kuumepäivän ratoksi uusia, kyseenalaisia juhlapäiviä, joista voitte vihatwiitata tulevina vuosina. Kaikki päivät ovat heti käytössä ja virallisia.

1. Jukkapalmusunnuntai, marraskuun toiseksi viimeinen sunnuntai

Jukkapalmusunnuntai on laiminlyötyjen huonekasvien muistopäivä. Kun Mirja-tädiltä saatu anopinkieli löytyy sohvan takaa keltaisena ja perseessä säilytetyn sukan hajuisena, se nostetaan ikkunalaudalle ja pohditaan, että vieläkö siitä voisi tulla jotain, vaikka sen juuren on korvannut 8000 mysteerikärpäsen toukkaa. Ei sitä poiskaan haluaisi heittää, koska Mirja-tädillä on juuri tehty pallolaajennus ja tuntuu jotenkin siltä, että Mirja-tädin elämä ja anopinkieli ovat merkillisellä tavalla sidoksissa toisiinsa ja jos kasvin heittää pois, sidos katkeaa, Mirja-tädin pallolaajennus poksahtaa ja kasvin poisheittäjä on syyllinen Mirja-tädin poismenoon. Siksi googlataan, että anopinkieli + virvoitus ja löydetään blogi, jossa kerrotaan, että kasvia voi virvoittaa suihkuttelemalla sitä merileväuutteella. Lopulta asunnossa haisevat maatuneen kalan pimppi ja kuoleman sukka ja lisäksi kärpäset ovat kuoriutuneet.

Jukkapalmusunnuntaita vietetään sen takia, että tuonelaan lähteneistä huonekasveista voi hyvällä omallatunnolla päästä eroon. Jukkapalmusunnuntai katkoo säikeet anopinkielten ja Mirja-tätien elämänlangan välillä, joten roskakatoksissa järjestettäviä huonekasvien muistomessuja pidetään ympäri maata.

2. Olemattomien lasten päivä 29.12.

Olemattomien lasten päivänä lapsetonkin ihminen voi lähteä työpaikaltaan kaksi tuntia ennen työpäivän päättymistä sanomalla vain ”Lapset”, tai ”Mulla on lapset.” Olemattomien lasten päivän alkuperäinen tarkoitus oli päästää perheettömät yhtenä päivänä vuodessa hoitamaan asioitaan ennen virka-ajan päättymistä ja jättää perheelliset töihin työajan loppuun, mutta koska perheellisillä ihan oikeasti on lapset, hekin lähtevät kaksi tuntia ennen työajan päättymistä. Olemattomien lasten päivänä siis kukaan ei ole enää kahden-kolmen jälkeen töissä, sillä kaikilla on lapset.

Almanakkatoimisto harkitsee olemattomien lasten päivän lisäksi olemattomien lasten viikon lisäämistä kalenteriin. Silloin lapseton voi lähteä kesken projektin viikoksi Teneriffalle sanomalla vain ”Lapset” tai ”Mut kato lapset”.

3. Vihollisenpäivä 15.2.

Ystävänpäivän jälkeen vietetään vihollisenpäivää. Kaikilla ei ole ystäviä, mutta aivan kaikilla on vihollisia. Vihollisenpäivänä ei lähetellä uhkauksia postitse, sillä se on laitonta, mutta vihollisenpäivän iltana kuitenkin kirjoitetaan sille opettajainhuoneen Lima-Vesalle tai kolmoskerroksen Kyrpä-Kirsille aivan hirveä kortti. Kortti pannaan mustaan kirjekuoreen, joka valellaan Pahalla Öljyllä (myös Pirkka Suurtalous Rapsi käy) ja poltetaan ennen puoltayötä korpin pesällä tai Mellunmäen metriksellä. Savua hengitetään pikkuisen ja seuraavan kerran kun Lima-Vesa lähentelee tai Kyrpä-Kirsi nöyryyttää, puhalletaan voimakkaasti vihollisen suuntaan ja näin langetetaan ikuinen kirous heidän yllensä. Mikäli kirous ei jostain syystä toimi, ihmisiin päin puhaltaminen herättää varmasti ainakin huomiota, ellei jopa pelota vähän. Ystävänpäivän suklaasydämien tyyliin vihollisenpäivänä syödään Hot Rodseihin työnnettyjä lakupaloja, juodaan lämmintä ananas-light-siideriä ja haudotaan kostoja.

4. Johan Ferdinandin päivä 20.3.

Johan Ferdinand Canth oli Minna Canthin aviomies, jota kukaan ei tunne. Johan Ferdinandin päivänä juhlitaankin kaikkia niitä miehiä, joiden vaimot ovat etevämpiä kuin he itse ja jotka siksi joutuvat kärsimään muiden miesten pilkasta ja yhteiskunnallisesta paaria-asemasta, johon mies ei luonnonjärjestyksessä kuulu. Johan Ferdinandin päivänä syödään Johan Ferdinandin torttua, jota kansanomaisesti kutsutaan myös tossunaluseksi. Se on eräänlainen iltapalaherkku, jonka keksimäni legendan mukaan Johan Ferdinand oli isänpäivänä pyöräyttänyt lapsille, ”koska ei tässä varmaan kakkuakaan ole tulossa, kas kun emäntä vaan niissä salongeissaan kaikki illat mennä viilettää”. Tossunalunen on kahden voilla ja sokerilla voidellun pullasiivun väliin laitettu ronski viennetta-viipale. Perinteen mukaan isä itse ei osallistu herkun nauttimiseen vaan juo komuutissa katkerana lonkeroa luullen, etteivät lapset tiedä.

5. Kankkuspäivä 1.1., 2.5., ja n. 25.6.

Kankkuspäivänä muistellaan esimerkiksi kolme minuuttia ennen pilkkua tilattua jäger-tarjotinta, menetettyä käsilaukkua, jossa oli myös Pirjon iPad ja sitä karaokebaarin tuntematonta tätiä, joka kävi oksentamassa Jarnon ja Miian päälle kun he lauloivat duettona Johanna Kurkelan Kuolevaista. Kankkuspäivät ovat virallisia liputuspäiviä, mutta lipun asemesta lipputankoon hilataan Sepon sloggit tai Annikan tunika. Kankkuspäivänä mennään Iisalmen Rossoon 15 hengen pöytään ja kaikki tilaavat perhepannupitsan ja ainoastaan Sami ei alottele raastepöydän puolelta, koska pelkää, että kuolee, jos nyt liikkuu senttiäkään. Limsassa ei ole hiilihappoa, joten se on helppo saada alas. Laskut maksetaan erikseen, paitsi Pasi maksaa Kaisankin laskun, kun Kaisan S-kortti meni sen käsilaukun mukana. Illalla kotona mietitään, miten kankkuspäivinä kainalot alkavat haista arkijuustolta, vaikka suihkussa olisi käyty. Kankkuspäivän juhlinta päättyy siihen, että Piitu tulee taksilla turvaan, koska on varma, että kotona sängyn alla on pedofiili eikä sekään auta, että Piitua muistutetaan siitä, että hän itse on jo 42-vuotias. Lopulta katsotaan porukalla sohvaryhmästä käsin Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet ja toivotaan, ettei se koskaan loppuisi, koska se tarkoittaa sitä, että pitää mennä nukkumaan ja höyhensaarten sijasta nukahtavaa odottaa liskodisko, jossa soi luupilla Arja Saijonmaan Melodifestivalen-pommi Vad du än trodde så trodde du fel.